Oma tontti, vuokratontti vai valinnainen vuokratontti?

Kerrostaloja rakennetaan joko taloyhtiön omistamalle tai vuokraamalle tontille. Vuokratontit ovat viime vuosikymmenten aikana yleistyneet ja nykypäivänä esimerkiksi uudiskohteista suurin osa rakennetaan valinnaisille vuokratonteille. Kyseistä maata omistavat perinteisesti kaupungit sekä rakennusliikkeet ja nykyään myös kasvavasti yksityiset rahastot.

Kaupungin tonttivuokrat saattavat olla hyvinkin pitkäaikaisia - usein maanvuokrasopimukset ovat voimassa jopa 50 vuotta. Koska tonttivuokrat ovat sidottu elinkustannusindeksiin, ne saattavat nousta huomattavasti vanhan sopimuksen päättyessä ja uuden alkaessa. Tiedot vuokratontista on yleensä merkitty myynti-ilmoitukseen Asuinkustannukset -otsikon alle muodossa Vuokratontin lunastusosuus: 40,000 euroa sekä Lunastettavan vuokratontin vastike: 150 euroa.

Eri omistusmuodoilla on kuitenkin puolensa. Kun asunto sijaitsee omalla tontilla, asunnon hintaan kuuluu itse huoneisto sekä tontti. Tästä syystä asunnon kauppahinta on suurempi, mutta kuukausittaiset asumismenot ovat pienemmät. Kun taloyhtiö on vuokratontilla, tontti on irrotettu asunnon hinnasta. Vuokratontilla sijaitsevan asunnon saa siis ostettua pienemmällä pääomalla, sillä tontti ei kuulu kauppaan eikä se vaihda omistajaa. Tässä tilanteessa kuitenkin asumismenot saattavat olla suuremmat, koska vuokratonttivastiketta tulee maksaa kuukausittain. Kun taloyhtiö on valinnaisella vuokratontilla, asunnon omistajan on halutessaan mahdollista lunastaa osansa vuokratontista.

Eli lyhykäisyydessään:

1. Omistustontti

Taloyhtiö on rakennettu omalle tontille. Kauppahinta saattaa olla suurempi, sillä siihen kuuluu sekä asunto että tontti. Asumismenot ovat matalammat, sillä sinun ei tule maksaa kuukausittaista vastiketta vuokratontista.

2. Vuokratontti

Taloyhtiö on rakennettu vuokratulle tontille. Kauppahinta on pienempi, sillä siihen kuuluu pelkkä asunto. Asumismenot ovat suuremmat, sillä sinun tulee maksaa kuukausittain vastiketta vuokratontista. Vuokratontin lunastus ei ole mahdollista.

3. Valinnainen vuokratontti

Taloyhtiö on rakennettu vaihtoehtoiselle vuokratontille. Kauppahinta on pienempi, sillä siihen kuuluu pelkkä asunto. Asumismenot ovat suuremmat, sillä sinun tulee maksaa kuukausittain vastiketta vuokratontista. Voit halutessasi kuitenkin maksaa tontin lunastusosuuden ja lunastaa tontin itsellesi - joko kaupantekotilaisuudessa tai myöhemmin.

Mitä ostajan on hyvä tietää tontin omistusmuodosta?

“Yleensä se, että rakennus seisoo omalla tontilla, tekee myynnissä olevista asunnoista haluttavampia, sillä tällöin yksi epävarmuustekijä poistuu. Jos olet ostamassa asuntoa, joka on vuokratontilla, kannattaa selvittää mihin asti nykyinen sopimus on voimassa. Joillain alueilla vuokratontin päättyminen voi tarkoittaa sitä, että uudessa sopimuksessa vuokra moninkertaistuu tai jopa kymmenkertaistuu. Jos vuokrasopimus on päättymässä, kannattaa varautua siis siihen, että kuukausittain maksettava vastike kasvaa jonkin verran”, kertoo Kodit.io:n ostojohtaja Yasmin Forbes.

“Valinnaisissa vuokratointeissa kannattaa pohtia omaa rahatilannetta. Onko sinulla mahdollisuutta ostaa tontti samalla kun ostat asunnon, vai maksatko mieluummin erikseen kuukausittain vuokraa tontista?”

Ennen asunnon ostamista, tontin omistuksesta on hyvä selvittää ainakin seuraavat asiat:

  • Mikä taho omistaa tontin?
  • Kuinka kauan vuokrasopimus on voimassa?
  • Minkälaiset ehdot vuokrasopimuksessa on?
  • Millä perusteella vuokraa voidaan nostaa?
  • Kuinka suuri osa hoitovastikkeesta on vuokranmaksua?
  • Onko tonttivuokra mahdollista lunastaa pois?

Jos kaipaat vielä lisätietoa ja vinkkejä asunnon ostamiseen liittyen, perehdyimme asunnon ostamiseen syvemmin asunnon osto-oppaassa. Jos keskustelu tontin omistusmuodosta saa aivosi rullalle, ota meihin yhteyttä ja keskustellaan. Meiltä löytyy rempattuja ja muuttovalmiita kaupunkiasuntoja, oli tarpeesi mikä vain. Kiinnostuitko? Kurkkaa täältä ja löydä uusi kotisi.

Lue lisää:

Asunnon lyhyt osto-opas - 5 asiaa, joita miettiä ennen asunnon ostamista

Asuinalue esittelyssä: Kaikki tiet vievät Pasilaan

Vinkit aloittelevalle asuntosijoittajalle: asuntosijoittajat kertovat