Harkitsetko asuntosi myyntiä?

Pyydä maksuton ostotarjous asunnostasi

Yhä useampi haluaisi myydä asuntonsa itse

Asuntojen omatoimisen myynnin ennustetaan lisääntyvän tulevina vuosina. Kun asunto hinnoitellaan oikein, voi asunto mennä omatoimisen myyjän toimesta kaupaksi nopeastikin. Monesti kuitenkin asunnon myyjän on syytä olla kärsivällinen – esimerkiksi kesäkuussa 2020 kerrostalosuntojen keskimääräinen markkinointiaika oli 74 päivää. On hyvä pitää mielessä, ettei markkinointiaika kuitenkaan ole aina sama kuin kaupan toteutunut myyntiaika. Tilastot perustuvat kohteista ilmoitettuihin tietoihin, ja välittäjä voi ottaa myynti-ilmoituksen pois netistä vaikkei asunto olisikaan mennyt kaupaksi - mikä tarkoittaa, että todellisuudessa myyntiaika voi olla markkinointiaikaa pidempi.

1. Jos myyt asunnon itse, säästät rahaa (jos tiedät mitä teet)

Miksi myydä asunto itse? Yksi syy on raha. Myymällä asunnon itse voit säästää tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia euroja. Onnistuminen asunnon myynnissä vaatii etenkin yhtä asiaa: oikeaa asunnon hinnoittelua.

Jos et tiedä mistä aloittaa hinnoittelun suhteen, Kodit.io:n tapainen dataan pohjautuva palvelu on oiva ratkaisu asuntosi arvon määrittämiseen. Emme anna hinta-arviota mututuntumalla, vaan perustamme sen valtavaan määrään julkista ja yksityistä dataa alueen asuntotrendeistä ja asuntokauppahistoriasta.

2. Asunnon myynnissä aika on rahaa

Asuntokaupassa aika on tärkeä määre monessa mielessä. Asunnon myyntiaika vaikuttaa useimmiten asunnon myyntihintaan.

Asunnon myyntiin kuluva aika on myös tärkeää huomioida. Se, että asunnon omatoiminen myyjä tekee valmisteluja asunnon myyntiin, asuntonäyttöjen järjestelemiseen ja asiakirjojen hankintaan, on pois perheen ja ystävien kanssa vietetystä vapaa-ajasta.

Siksi myös asuntoaan omatoimisesti myyvän on syytä suhtautua aikaa kriittisesti – mitä nopeammin asuntokauppa saadaan tehdyksi, sitä halvemmaksi se myyjälle tulee.

3. Liian kova hintapyyntö karkottaa potentiaaliset ostajat

Yleisin syy sille, että asunto ei mene kaupaksi, on liian korkea hintapyyntö. Moni asuntoaan itse myyvä lähtee kokeilemaan asunnon myyntiä markkinahintaa korkeammalla hintapyynnöllä. Liian korkea hintapyyntö saa kuitenkin usein aikaan ketjureaktion: potentiaaliset ostajat eivät ole kiinnostuneita ylihintaisesta asunnosta ja missaat tilaisuutesi. Seuraavaksi asunnon hintapyyntöä tuleekin laskea, jotta ostajat saadaan kiinnostumaan.

Vaikka kotisi olisi ihanin ja paras asunto missä olet koskaan asunut, potentiaaliselle ostajalle se on todennäköisesti yksi vaihtoehto muiden joukossa.

4. Asiakirjarumba voi laittaa pään pyörälle

Isännöitsijäntodistus, talonkirjaote, energiatodistus, ostotarjous, kauppakirja ja niin edelleen. Asunnon myyntiin liittyy paljon paperisotaa. Asunnon myyntiasiakirjojen on syytä olla kunnossa, sillä pahimmassa tapauksessa väärin laaditut tai puutteelliset asiakirjat voivat olla peruste kaupan purulle.

Varmista siis, että asunnon myyntiin liittyvät sopimukset ja asiakirjat on laadittu asianmukaisesti.

5. Asunnon myynti itse on helpompaa kuin koskaan

Voit myydä asuntosi Kodit.io:lle käden käänteessä. Konseptimme perustana on halu tehdä asunnonvaihdosta entistä helpompaa ja nopeampaa. Koti on meille jokaiselle tärkeä paikka, ja siitä syystä missiomme onkin mahdollistaa uudenlainen asuntokauppa, mahdollisimman vähällä ylimääräisellä säätämisellä ja riskillä. Pyydä ilmainen hintatarjous asunnostasi, ja saat meiltä käteistarjouksen vuorokaudessa.

Näin teemme asunnon myynnistä entistä helpompaa ja nopeampaa

1. Pyydä ilmainen tarjous asunnostasi sivustollamme

Tarjouksen pyytäminen on ilmaista ja nopeaa, eikä sido sinua mihinkään. Yhdistämme tekoälyn avulla asunnosta antamasi tiedot valtavaan määrään julkista ja yksityistä dataa. Tämän pohjalta tehtyyn hinta-arvioon vaikuttavat myös muun muassa alueen toteutuneet kauppahinnat, myyntiajat ja markkinatilanne.

2. Sovi maksuton tarkastuskäynti Kodit.iolaisen kanssa

Jokainen asunto on yksilö. Siksi teemme 20 minuuttia kestävän tarkastuskäynnin ennen kuin teemme sinulle asunnostasi ostotarjouksen. Tarkastuskäynnin päämääränä on kartoittaa asuntosi yleiskunto - älä siis turhaan hikoile pölyjen pyyhkimisestä tai kiillotettujen omenoiden asettelusta esille. Meitä ei pikkujutut kiinnosta. Tarjouksemme pohjautuu dataan, ei henkilökohtaisiin tunteisiin. Tarkastuskäynnin pohjalta saat asunnostasi myös laajan tarkastusraportin.

3. Saat asunnostasi ostotarjouksen vuorokaudessa

Teemme sinulle asunnostasi ostotarjouksen, joka on voimassa 48 tuntia. Voit hyväksyä tarjouksen heti tai halutessasi voit jatkaa tarjouksen voimassaoloa jopa 8 viikkoon ja kokeilla myydä asuntoa itse korkeammalla hinnalla.

Oletko myymässä asuntoasi? Pyydä hintatarjous sivuillamme - se vie vain muutaman minuutin, eikä sido sinua mihinkään. Tarvitsemme alkuun muutamia perustietoja asunnostasi, jonka jälkeen sovimme kanssasi 20 minuutin arviokäynnin - ja saat käteistarjouksen vuorokauden sisällä arviokäynnistä. Helppoa, nopeaa ja vaivatonta.

Lue myös:

Asunnon myyntiopas

Kuinka myydä asunto nopeasti

Asunnon myynti = 2 M: myyntihinta ja myyntiaika